Elintarviketeollisuus-messut

Alan kovimmat jauhopeukalot kisaavat mestaruudesta messuilla

Uutinen  30.05.2022

Leipuri- ja konditoria-alan raudan kovat ammattilaiset kilpailevat syyskuussa Elintarviketeollisuus-messuilla leipomoalan SM-joukkuekilpailun voitosta.

Kilpailussa eri leipomoiden kaksihenkiset joukkueet mittelevät kolmessa eri sarjassa. Joukkueiden tulee valmistaa ruokaleipä, välipalatuote ja konditoriatuote. Joukkueet saavat harjoitella tuotteiden valmistusta etukäteen ja valmistaa tuotteet kilpailussa haluamallaan työnjaolla. Kilpailu kestää yhteensä seitsemän tuntia. Ruokaleivän ja välipalatuotteen valmistukseen on varattu neljä tuntia ja konditoriatuotteelle kolme tuntia.

Yksi mukana olevista yrityksistä on Konditoria pH7 Tuusulasta. Konditoria-leipomon omistaja, Koko Suomi Leipoo -sarjan tuomari ja kondiittorimestari Toni Rantala odottaa kilpailuosallistumista ”pilke silmäkulmassa, ei niin totisesti”.

– Olemme olleet mukana aikaisemminkin. Idea tuotteista pitää olla tarpeeksi hyvä ja valmiiksi harjoiteltu. Kilpailupaikalla ei ole enää aikaa harjoittelulle, ainoastaan täydelliselle toteutukselle.

Kilpailu käydään kahtena päivänä kahdessa eri paikassa. Ruokaleipä ja välipalatuote valmistetaan jo torstaina 13.9. Tampereen seudun ammattiopisto Tredun Kangasalan toimipisteessä. Keskiviikkona 14.9. kilpailijat kuljettavat valmiit tuotteensa Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen Elitarviketeollisuus-messuille, ja jatkavat ahertamista konditoriatuotteen parissa.

Rantalan mielestä kaksipäiväisyys on oiva lisä kilpailun luonteeseen, sillä usein kilpailut järjestetään vain yhtenä päivänä.

Kaikki Leipuriliiton jäsenyritykset voivat osallistua kilpailuun. Mukaan mahtuu enintään kahdeksan joukkuetta/leipomoa ilmoittautumisjärjestyksessä. Lisätietoja kilpailun säännöistä ja tuomaroinnista löytyy Leipuriliiton-sivuilta.

Yhteistyökumppaneita ovat Condite Oy, Finnbakels Oy, Leipurin Oy, Mauste-Sallinen Oy ja Valio Oy sekä lisäksi Tampereen Messut Oy ja Tampereen seudun ammattiopisto Tredun Kangasalan toimipiste.

Tuomareina toimivat yhteistyökumppaneiden palveluksessa olevat, leipomon käytännön työt hallitsevat ammattilaiset. Ilmoittautumiset ottaa vastaan Leipuriliitossa Kati Sinda osoitteessa kati.sinda@leipuriliitto.fi tai numerossa 050 330 5661.

Elintarviketeollisuus-messut järjestetään 14.–15.9.2022 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Alan ammattilaiset pääsevät rekisteröitymään messuille täältä.