Elintarviketeollisuus-messut

Valion kumppanuus siirtyy messujen mukana kevääseen

Uutinen  08.06.2020

Vaikka Elintarviketeollisuus- ja Logistiikka-messut siirtyvät syyskuulta toukokuulle, Valio jatkaa tapahtumien pääyhteistyökumppanina. Ammattimessut järjestetään seuraavan kerran 19.‒20.5.2021 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.

Valion kanssa rakennettu yhteistyökumppanuus tukee loistavasti messujen vastuullisuus teemaa, sillä maailman innovatiivisin maito- ja ruokatila on kuluneen kevään aikana keskittänyt kaiken toimintansa suomalaisen ruuantuotannon turvaamiseen poikkeusoloista huolimatta. Valion viestintäpäällikkö Aino Laakso korostaa tuotannon toimivuutta poikkeusoloissa, jolloin koko logistiikkaketjua on yrityksessä pohdittu uusiksi erityisesti turvallisuusnäkökulmasta.

‒ Nyt keskitymme uuden arjen pyörittämiseen ja katsomme kohti kevättä 2021 yhdessä Tampereen messujen kanssa myönteisin mielin. Kenties ensi toukokuussa voimme messuilla mukana olevien kesken jakaa parhaita oppeja ja pysyväksi jääneitä hyväksi havaittuja toimintatapoja. Toivotamme parasta tsemppiä kaikille uudessa arjessa.

Elintarviketeollisuus- ja Logistiikka-messujen kumppanuus Valion kanssa tarkoittaa sisällöntuotantoa, markkinointiyhteistyötä, messuohjelmaa ja näkyvyyttä tapahtumien myynnissä.