Elintarviketeollisuus-messut

Kansainväliset Elintarviketeollisuus-messut alkoivat Tampereella

Uutinen  13.09.2017

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa käynnistyi tänään elintarviketeollisuuden ammattimessutapahtuma. Tapahtuman avajaispäivän ohjelmassa on Suomen Leipuriliiton toteuttama Itsenäinen Suomi 100 vuotta -koristetyökilpailu, jossa kisaavat ammattioppilaitosten että Leipuriliiton henkilöjäsenten joukkueita. Kaksipäiväisessä tapahtumassa keskustelua herättämässä ovat muun muassa Varusteleka, Lumene, Linkosuo ja Valio. Messuilla on mukana yhteensä 120 näytteilleasettajaa Suomesta, Virosta, Liettuasta Saksasta ja Alankomaista. Messut jatkuvat tänään klo 17 asti ja torstaina messut ovat avoinna kävijöille klo 916.

Elintarviketeollisuus 2017 -messuilla on esillä muun muassa automaatiolinjastoja ja robotiikkaratkaisuja sekä pakkaamiseen liittyviä innovaatioita elintarvike- ja panimoteollisuuden tarpeisiin. Ohjelmassa puhuttaa myös neljäs teollinen vallankumous elintarviketeollisuudessa, uusimmat tutkimustulokset kasvisruokatottumuksista sekä kuluttajakäyttäytymisen muutokset ja ekologinen ruoantuotanto. Lisäksi useat toimijat perinteisen elintarviketeollisuuden ulkopuolelta avaavat menestystarinoidensa reseptejä.

Tiina Isohanni, Lumene: Suomen puista uusin kauneusteollisuuden trendi?

– Me olemme Lumenella hyvin pitkään tutkineet marjoja ja marjojen eri komponentteja sekä erilaisia sivuvirtoja ja kehittäneet niistä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa raaka-aineita kosmetiikkateollisuuteen. Jos ajattelen uusia trendejä ja uusia mahdollisuuksia, kallistun kyllä katsomaan erityyppisiä puita, joita meillä Suomessa on runsaasti. Tässä näen uudenlaisen liittymäkohdan elintarviketeollisuuteen sekä luonnontuotteisiin ja erilaisiin lisäravinteisiin, kertoo innovaatio- ja tuotekehitysjohtaja Tiina IsohanniLumene Oy:stä.

Video: Lumenen kanssa metsässä: Suomen puista uusin kauneusteollisuuden trendi? 

Valtteri Lindholm, Varusteleka: Kuinka tehdä toimivaa bisnestä   

– Ensiksi pitää miettiä, onko jokin asia mihin itsellä on jotain suurta intohimoa ja mitä ei vielä tehdä kunnolla. Toiseksi, jos et jaksa tehdä jotain hyvin, et kyllä tule menestymäänkään kauhean hyvin. Kolmantena, markkinointi kannattaa ottaa niin paljon omaan haltuun, kun vaan pystyy. Esimerkiksi elintarvikkeet eivät millään tapaa hyppää hyllyltä esille muista tuotteista ja siksi on löydettävä joku muu tapa saada kuluttaja kiinnostumaan tuotteesta, sanoo kauppias Valtteri Lindholm Varusteleka Oy:stä.

Video: Varustelekan TOP 3 -vinkit, kuinka tehdä toimivaa bisnestä 


Kuvia, tiedotteita ja muu mediamateriaali materiaalipankissamme:
 www.tampereenmessut.fi(Medialle)