KAHDEN TAPAHTUMAN KOKONAISUUS
OLI ONNISTUNUT

Tampereella 26.-28.10.2011 järjestetyt Elintarviketeollisuus-messut ja Finnclean-messut houkuttelivat yhteensä 12 874 messuvierasta.

Kolmannen kerran pidetyillä elintarviketeollisuuden ammattimessuilla oli 119 näytteilleasettajaa. Ajankohtaista ja tuoretta tietoa messuvieraat saivat näyttelyosastojen lisäksi seminaareista ja tietoiskuista. Messujen yhteydessä käytiin myös Leipomoalan SM-kilpailut.


- Oli erittäin hyvä ratkaisu järjestää Elintarviketeollisuus-messut ja Finnclean-messut samanaikaisesti. Tapahtumat tukivat erinomaisesti toisiaan ja tarjosivat merkittäviä synergiaetuja. Pystyimme näin luomaan elintarviketeollisuusalan ja puhtausalan ammattilaisille entistä monipuolisemman tapahtumakokonaisuuden. Suomen Aktiivitieto Oy:n messuilla tekemän kävijätutkimuksen mukaan 99 prosenttia sekä Elintarviketeollisuus-messujen että Finnclean-messujen kävijöistä koki messujen vastanneen odotuksia, sanoo toimitusjohtaja Hannu Vähätalo Tampereen Messut Oy:stä.

Tunnelmia Elintarviketeollisuus 2011 -messuilta - katso kuvia kuvapankista »
    
Yleiskuva2

Läpileikkaus elintarviketeollisuudesta

Kolmatta kertaa toteutettavien Elintarviketeollisuus-messujen osastoilla ja seminaareissa esittäytyivät muun muassa viljanjalostus-, liha-, kala-, meijeri-, leipomo- ja juomateollisuus. Tarjolla olivat uutuudet, laitteet, prosessit sekä raaka-aineet.

        
Yleiskuva1 Yleiskuva3

Ehdoton ykköstapahtuma

Elintarviketeollisuus 2011 on ehdoton ykköstapahtuma, jossa ovat esillä elintarviketeollisuuden tuotteiden toimittajat, tuotantomenetelmät, koneet ja laitteet.

Kohtaamisia Elintarviketeollisuus-messuilla

Messut ovat mahdollisuus esitellä yritystä ja sen tuotteita samanaikaisesti kaikille sidosryhmille. Näin siis näytteilleasettaja voi vahvistaa ja selkeyttää mielikuvaa yrityksestä sekä yrityksen tuomasta lisäarvosta ja mahdollisuuksista.

Elintarviketeollisuus-messuilla kohtaavat asiakkaat, päämiehet ja kollegat.   

Yleiskuva5_leipomoalan sm-kilpailut

Vuoden Leipurit ovat Katri Mäkinen ja Timo Kyllinen - Vuoden Kondiittori on Veli-Matti Ahvenharju

Suomen Leipuriliitto ry yhteistyökumppaneineen järjesti Elintarviketeollisuus-messujen yhteydessä leipomoalan SM-kilpailujen finaalin. Torstaina 27.10. kilpailtiin ruokaleipä- ja konditoriasarjoissa. Perjantaina 28.10. ratkaistiin kahvileipäsarjan voittaja.

Vuoden Leipuriksi 2011 ruokaleipäsarjassa valittiin Timo Kyllinen. Vuoden Kondiittori 2011 -tittelin konditoriasarjassa voitti Veli-Matti Ahvenharju. Kahvileipäsarjassa Vuoden Leipurina 2011 palkittiin Katri Mäkinen. Katso kaikkien sarjojen tulokset täältä. »

Leipomoalan Suomen mestaruudet jaettiin Elintarviketeollisuus-messujen yhteydessä myös vuonna 2005 ja 2008. Kaiken kaikkiaan leipomoalan SM-titteleitä on tavoiteltu vuodesta 1978 lähtien.

Elintarviketeollisuus 2011 -messut järjestää  Tampereen Messut Oy yhteistyössä elintarviketeollisuuden alan yritysten ja organisaatioiden kanssa.


ELINTARVIKETEOLLISUUS

Paikka:
Tampereen Messu- ja Urheilukeskus
Ilmailunkatu 20, 33900 Tampere

Asiakaspalvelu
puh. 0207 701 222 (arkisin klo 8–16)
asiakaspalvelu(a)tampereenmessut.fi
(näytteilleasettajapalvelut, tekniikkatilaukset ja extranet-palvelu) 

 

Toiminnan takaa Netland AppRunner
Tampereen Messut Oy | Ilmailunkatu 20 | 33900 Tampere | p. 0207 701 200 | f. 0207 701 201 | info (a) tampereenmessut.fi
Asiakaspalvelu | p. 0207 701 222 (ark. klo 8–16) | asiakaspalvelu (a) tampereenmessut.fi

Tampere Trade Fairs Ltd | Ilmailunkatu 20 | FIN-33900 Tampere
Tel. +358 207 701 200 | Fax +358 207 701 201 | info (a) tampereenmessut.fi
Customer service | Tel.+358 207 701 222 (on weekdays 8 am - 4 pm) | customerservice (a) tampereenmessut.fi